Seuraava peruskurssi alkaa elokuussa 2012. Tarkemmat tiedot peruskurssit -sivulla.
Seuramme junnu- kickboxing/nyrkkeilykoulu on tarkoitettu 9 - 12 vuotiaille pojille ja tytöille. Toiminnan perustana käytetään Suomen Potkunyrkkeilyliiton (www.kickboxing.fi) junnu- vyökoevaatimuksia sekä Suomen Nyrkkeilyliiton juniorivalmennuksen periaatteita. Junnuryhmä harjoittelee kahta lajia samanaikaisesti, nyrkkeilyä sekä potkunyrkkeilyä. Nyrkkeilyn osalta harjoituksissa noudatetaan ns. tekniikkanyrkkeilyn periaatteita, jossa mm. kovaiskukontakti on kielletty. Potkunyrkkeilyn osalta harjoituksissa pääpaino on vyökoeohjesäännön mukaisissa tekniikoissa ja harjoituksissa.
Junnulla on seurassamme kolme erillistä harjoitusryhmää, kunto- ja harrasteryhmä sekä kilparyhmä. Kunto- ja harrasteryhmässä harjoitellaan tasapuolisesti molempia lajeja ja harjoittelun pääpaino on yleisen koordinaation sekä lajitaitojen kehittämisessä. Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa, tiistaisin klo 16.15 - 17.00 ja torstaisin klo 16.15 - 17.00.
Kilparyhmään pääsevät junnut harjoittelevat systemaattisemmin ja sitoutuvat seuran harjoitus- ja kilpaohjelmaan. Kilpaileminen on pääsääntöisesti nyrkkeilyä. Kilpailijoiden harjoitukset ovat kolme kertaa viikossa, maanantaisin klo 17.00 - 18.00, keskiviikkoisin klo 16.15 - 17.00, perjantaisin klo 16.15 - 17.00. Lisäksi junnukilpaottelijat harjoittelevat myös ajoittain junnujen harrastajaryhmän harjoituksissa tiistaisin ja torstaisin.
Risto Pelkonen - junnuryhmän vastuuvalmentaja
Juha Saurama - junnujen kilparyhmä
Petri Arras
Pekka Kärkkäinen
Kati Ohtonen
Tuomas Sinisalo
Pasi Kareinen
Sanna Laine
Junnuryhmäläisillä on samat potkunyrkkeilyn ja nyrkkeilyn harjoitusvarusteet, kuin vanhemmillakin harrastajilla. Varusteet ovat:
- Kypärä
- Nyrkkeilyhanskat
- Hammassuojat
- Jalkasuojat
- Lajihousut
- Jalkasuojat
- Alasuojat
- Käsisiteet
- Nyrkkeily- tai painitossut
Seuramme myy jäsenistölleen laadukkaita Fairtex ja Adidas harjoitusvarusteita. Niitä voi tiedustella seuran toimistolta.
Kaikkilla junnuryhmissä harjoittelevilla täytyy olla vakuutus. Mikäli harjoittelijan oma vapaa-ajan vakuutus ei kata lajejamme, niin Suomen Nyrkkeilyliitto ry ja Suomen Potkunyrkkeilyliitto ry ovat räätälöineet Pohjola vakuutusyhtiön kanssa lisenssivakuutuksen. Lisenssivakuutus otetaan liittojen sivuilta. Lisätietoja saa molemmista lajiliitoista virka-aikana.
Junnuharrastajien on hankittava ennen keltaisenvyön koetta Suomen Potkunyrkkeilyliiton laji-passi. Laji-passin voi ostaa seuran toimistolta.
Seuramme ottaa uusia junnuharjoittelijoita (9 - 12 vuotiaat pojat ja tytöt) kaksi kertaa vuodessa, elokuussa ja tammikuussa. Alkavista peruskursseista voi tiedustella seuran toimistolta Myllytie 2 Järvenpää tai toiminnanjohtaja Juha Sauramalta.
Lisätietoja info@kehakarhut.fi / p.0400 428018